maanantai 23. huhtikuuta 2018

Vuoden Siivoojan kasvatusopas pienten lasten vanhemmille


Luin jostain luotettavasta internet-lähteestä, että vanhemman tehtävä on tuottaa lapselleen pettymyksiä. Olin heti että no nyt löytyi minullekin sopiva homma tästä maailmasta! Olen tuottanut läheisilleni pettymyksiä vuodesta 1981, joten ansioluettelo on tähän projektiin vähän niinku kohdallaan. Viimeinkin on lapsi, josta voin muovata yhteiskuntaamme nöyrän veronmaksajan tekemään robottien tähdehommia.

Onhan siinä jotain sairasta viehätystä, että voi pakottaa toisen mm. terveelliseen ruokavalioon.



Ipana: ”Pähkinät.”
Minä: ”Ei syödä pähkinöitä, nyt syödään rakkaudella valmistettua kinkkukiusausta jo neljännentoista kerran tässä kuussa.”
Ipana: ”Pähkinät.”
Minä: ”Ei syödä pähkinöitä, nyt on ruoka-aika.”
Ipana: ”Pähkinät.”
Minä: ”Sitten pois pöydästä, katellaan maistuuko kahden tunnin päästä ruoka.”


Lapselle pitää selittää asiat kunnolla. Minä kerron aina, että sitten aikuisena saat korvata ruoat inkkarinaksuilla ja salsalla.

Toisaalta on ollut parasta huomata, miten lapsi kehittyy vanhemmistaan huolimatta. Lapseni on esimerkiksi oppinu kävelemään, vaikka appiukon mielestä en pitänyt lasta tarpeeksi lattialla puolen vuoden iässä. Ipana ei ole mennyt pilalle vaikka anopintekeleen mielestä oli ihan perverssiä imettää lasta sen ollessa 8 kuukauden ikäinen, kun hän oli sentään lopettanut omien lastensa imettämisen 7 kuukauden kohdalla. Se ei ole myöskään kuollut infektioon, vaikka anoppi saa aina kynnenalusen täyteen vaikkua, koska en ole muistanut puhdistaa ipanan korvia tarpeeksi usein. Minusta on itse asiassa suuri helpotus kun ei tarvitse muistaa, kun joku muu hoitaa työn puolestani. Anoppikin saa arkeensa hieman tyytyväisyyden tunnetta, kun esittelee korvavaikkusaalista minulle voitonriemuisena. Olen niin suuri henkilö, että sallin sen.

Puheentuotanto on ottanut aimoharppauksia. Neuvolassa pitääkin muistaa kertoa, miten lapsi osaa sanoa minulle isimiehen kuullen "Tunnusta. Äiti tunnusta.". Ja lisäksi osaa hihkaista ilahtuneesti "Äiti!" ja hyökätä antamaan minulle halin ja sen jälkeen kääntyy isimiehen puoleen ja sanoo "Isi! Onko?". Useat vanhemmat toivovat, että lapsi oppii nopeasti uusia sanoja. Minä en ole niinkään varma.

Sitten Hyvän Vanhemmuuden Käsikirjaan tulisi pieni muutos ja vanhempia kannustettaisiin lasten sisätiloissa pitämiseen, olisin täysin virheetön vanhempi. Onko tämä sitten sitä ihmisenä kasvamista mitä kovasti aina vanhemmuuden yhteydessä tuodaan esille, kun pitää lähteä viikonloppuisin kymmenen aikaan ulos nostamaan lasta ylös mutalammikoista, vesilätäköistä, hiekka- ja loskakasoista 30 sekunnin välein ja hihkua ilmoille kannustavia sanoja ja toivoa, että puolitoistavuotiaan ajukoppa ei ole vielä niin kehittynyt, että se tunnistaa sarkasmin.

Sarkasmista puheen ollen. Ilta-Sanomien Perhe-osiossa oli ilahduttava vanhempien ja päiväkotihenkilökunnan välisiä palautekeskusteluja koskeva juttu. Mitäpä tuumaatte tästä:

”Muistan perjantai-illan kommentin. Olin töissä naapurikaupungissa ja tietysti myöhässä. Autolta juoksin hakemaan viimeistä hoitolasta. Kun sanoin pojalleni, että lähdetäänpä ostamaan viikonlopuksi ruokaa, hoitaja totesi: ”Olisit vain käynyt rauhassa, ei meillä ollut mitään kiirettä”. Itselläkin tuli rauhoittuminen, koko päivän olin stressannut ja yrittänyt saada aikataulua kiinni.”



torstai 19. huhtikuuta 2018

Uraäitisemimarttyyrin tunnustuksia

Hyvät huolestuneet kansalaiset (3 kpl). Olen elossa.

Tiedättehän sen, kun monet sanovat että sen jälkeen kun lapsia tulee, arkisista asioista tulee yhtäkkiä tosi hankalia. Kauppaan meneminenkin on pieni tapahtumatuotanto. Kaikki pitää aikatauluttaa, asiat pyörivät piltin ruokataukojen ympärillä ja sitä miettii, että mitä sitä tekikään kaikella sillä vapaa-ajalla mitä ennen lapsia oli. No, voin kertoa teille, että he ovat ihan helvetin oikeassa.

Palasin alkuvuodesta töihin. Suunnitelmallisena ihmisenä päätin toteuttaa pienen pilot-hankkeen joulukuun lopussa, jolloin perheyksikkömme eli kahden päivän ajan sellaista elämää mikä äiti-ihmisen töihin lähdön jälkeen olisi uutta arkea. Kaikki oli suunniteltu valmiiksi. Homma menisi niin että minä nousisin kuudelta, isimies hoitaisi aamuvuoron, lammasfarmari päivävuoron ja minä tulisin hakemaan viimeistään klo 17 lasta pihhaan.

No, hommahan meni niin että minä nousin kuudelta, lapsi havahtui siihen kun minä poistuin huoneesta, alkoi jumalaton huuto, menin vessaan aamutoimille, isimies ja huutava lapsi tulivat 5 minuutin kuluttua perässä ja lopulta minä menin takaisin nukkumaan lapsen kanssa, heräsimme 7:30 kieppeillä ja olin lopulta kaapunnissa työmaalla klo 10.

Ihminen on oppiva eläin. Pilot-hankkeen aamuna #2 opin jo liikkumaan levitoimalla ja luovuin mm. sen kaltaisista uskaliaista ajatuksista että nappaisin sukkalaatikosta sukat mukaani makkarista poistuessani. Ei ystävät, se tuottaa liikaa ääntä. Ei ne pyykkikoriin heitetyt sukat niin likaisia oikeasti ole.

Suuri siunaus tässä kaikessa on ollut lammasfarmari. Ipana on siis lammasfarmarin hoteissa päivät ja vahvasti tuntuu siltä, että ne olot voittavat kotiolot 100-0. Kotona ei voi hengailla karitsoiden ja lampaiden kanssa. Aika monena hakukertana on tullut ipanalle itku kun tajuaa, että nyt tuo uraeukko tulee hakemaan minut pois ja ei pääse enää elukoita katsomaan navettaan.

Lammasfarmarin kanssa elämämme oli pitkään aika kotivoittoista, eihän me käyty juuri koskaan missään. Rampattiin vaan kolmen kilometrin väliä äitiyslomani aikana. No, lammasfarmari ei kyllä käy edelleenkään missään. No anyways, tämän mehtäläisyyden ansiosta on kehittynyt mm. sopivia lempinimiä. Lammasfarmari on tuottanut suurta iloa ipanalle heti alusta alkaen ja ristimme lammasfarmarin Hassutätiksi. No, hyvin nopeasti Hassutäti muuttui muotoon Hassistäti ja edelleen muotoon Hassis. Kirkonkylän ruokakaupassa asioidessa on tosi miellyttävää, että lapsi huutaa Hassista. Olen aina nauttinut huomiosta.

Parisuhderintamalla olen ollut täysi mulkku ja ottanut jonkin sortin semimarttyyriroolia. Tiedättekö hulluuden määritelmän? Se, että tekee aina samaa ja odottaa eri lopputulosta. Ennen lapsentekoa oli kantavana ajatuksena, että elämä vaatii vain pientä priorisointia. Isännällä on silti 7-päiväiset työviikot ja ajatus että "ens kuussa helepottaa". Olen sitä "ens kuuta" odotellut vuodesta 1999 lähtien. Mutta ei se mitään, on tehtävä makkara mieleisekseen ja ei se murjottaminen ole ketään pelastanut ennenkään. Tietysti oishan se joskus ihan kiva, että ois sitä omaa aikaakin. Toisaalta onhan mulla sitä, arkisin voin olla autossa noin puolitoista tuntia.

Ai niin. Kuuntelen nykyään Yle Puhetta.

Oikeastaan aika fantastista olla keski-ikäinen.

lauantai 23. joulukuuta 2017

Kuinka viettää stressitön joulu

Ihminen on oppiva eläin. Selvästikään sanonnan takana oleva henkilö ei ole tutustunut tähän porukkaan.

Viime jouluna ahdoimme kymppikiloisen kinkun käytännössä katsoen kolmestaan. Sovimme, että seuraavana jouluna otetaan ihan varppina pienempi kinkku. Kinkunhankintaprosessi sujuu helpoiten niin, että jättää ennakkovarauksen rohkeasti tekemättä. Tiedättehän, joskus on vaan niin vaikea soittaa yksi puhelu. Ja vieläpä ajallaan.

Sanoisin, että se soittaminen on huomattavasti vaikeampaa kuin viivytellä kinkkuasian hoitamisessa jouluviikolle, soittaa Savo-Karjalan Lihan toimipisteeseen ja todeta, ettei kukaan vastaa, lähettää sinne sähköpostia ja saada viesti bumerangina takaisin koska domainia ei ole tms. perussettiä, sitten soittaa kauppahallin myyntipisteeseen ja saada tieto, että kinkkuvarauksia ei oteta enää missään muodossa vastaan mutta että ainakin yksi kahdeksan kilon kinkku olisi vielä paikalla ja toisen toimipisteen tilanteesta ei osata sanoa, ja sitten seuraavan päivän valjettua ajaa kaapuntiin ja hyökätä kauppahallin pisteelle saadakseen tiedon, että kaikki potkalliset kinkut on jo myyty ja päräyttää sitten Atrian myymälään ja ostaa yksi kolmesta jäljellä olevasta 11,5 kilon kinkusta. Että sikaa on suolenmutka täynnä tänäkin jouluna.

Olen odotellut aviomiehen joululoman alkamista. Yrittäjyydessä kun on se kätevä puoli, että voi olla lomalla kun haluaa. Pari päivää sitten aviomies sanoi, että ai niin, äiti ja mummo on vissiin tulossa tänne jouluksi. Olin että okei, onkos se asia niinku varmistunut. Ei ollut varmistunut. Soitinpa itse lopulta anopille ja hän kertoi että kyllä ovat tulossa. Veljeni on myös joulun meillä ja arvelin, että anoppi ja mummo voisivat nukkua yläkerran vierashuoneessa ja veljelle laitettaisiin nukkumapaikka saliin. Oiva suunnitelma sai takaiskun, kun kävi ilmi, että mummo on jo sen verran huonossa kunnossa, ettei yläkertaan kapuamisesta enää tule yhtään mittään.

Sinä siellä saatat ajatella, että mikäs siinä. Veli yläkertaan ja mummot saliin.

Normaaleissa kodeissa riittää kun heitetään vuodesohvan päältä koristetyynyt pois ja sijataan vuode. Meillä on vähän toisenlaista.



Oli alkuviikosta puhe, että hyvissä ajoin raivataan järkevä nukkumatila saliin, ettei tarvii sit niinku stressata. Kirjoittelen tätä aatonaattona klo 22:45 ja kuva on otettu 22:30.

Tultiin aiemmin jo siihen tulokseen, että salissa oleva vuodesohva on ihan paska ja siinä ei voi vanhuksia nukuttaa. Tultiin myös siihen tulokseen, että omassa makkarissa oleva runkkarisänky on ihan paska ja siinä ei voi vanhuksia nukuttaa. Onneksi yläkerrassa on kaksi suhteellisen uutta kasikymppistä runkkarisänkyä, jotka voisi siirtää makuuhuoneeseen ja heittää vanha sänky kokkopaikalle. Ja sitten otetaan ja siirretään pinnasänky saliin ja nukutaan itse salissa, ettei tarvitse kuolla häpeään.

Sänkyjen uudelleenorganisointi oli tarkoitus hoitaa 22.12. Aviomiehen oli määrä käväistä Rautalammilla pässinlahtuureissulla, mutta siinä ei menisi kauaa. No, tuli pari muuttujaa. Ensin aviomiehen vuokramökiltä oli mennyt sähköt ja se oli selvitellyt ko. asiaa ja lopulta joutunut asioimaan Savon Voima Verkon kanssa, koska vika ei ollut meissä (rasti seinään!). Sitten aviomies oli joutunut linkoomaan mökkiteiltä loskapaskaa, jonka ansiosta mökkiläisnaiset olivat ajaneet jontkaan edellisen päivänä kumpainenkin. Aviomies kikkaili traktorilla niin, että sai sen ajettua ojaan niin ettei se sieltä lähtenyt pois. Hän haki seuraavaksi pihasta harvesterin, jolla sai kiskottua traktorin jontkasta pois mutta harvesteri oli alkanut hyytymään kotimatkalla ja sen polttoaine- ja suodatintilannetta piti vähän selvitellä. Siinä kuuden maissa kun soittelin semi-kireänä ja kyselin että joko oot kotimatkalla, hän sanoi, että joo oli tosiaan ihan juuri päässyt lähtemään sinne pässinlahtuureissulle, jonne oli jo kertaalleen lähtenyt yhdeksän tuntia aiemmin. Homma saatiin pakettiin lopulta sillä tavalla, että kaveri narautti kotiovea siinä klo 22:00 jälkeen.

Tänä aamuna kävin ipanan kanssa meidän uudella kotieläinpihalla. Pässit ovat nyt meidän koiratarhassa ja nukkuvat entisessä pihasaunassa yönsä.



Sekä sänkyjen organisointi että pässien lahtuu oli sitten tarkoitus hoitaa 23.12. eli tänään. Aviomiehen piti vain ensin käydä tekemässä pikku sähköhomma kaapunnin kuppeella. Siinä reissussa luiskahtikin sitten puoli seitsemään illalla. Valaisinasennuksessa oli tullut pari muuttujaa, kun timpuri oli lyönyt jossain vaiheessa naulan jonkun sähköjohdon läpi sillä seurauksella, että sähköä oli monessa paikassa missä sitä ei pitänyt olla. Ja lisäksi niitä asennettavia valaisimia ei ollut ja niitä piti käydä ostamassa.

Kysyin äsken, että kai sinä nyt aattona olet kotona. No, oishan se pitänyt arvata että kun tämä myräkkä tuli, että linkoomaanhan sitä on kotikylälle lähdettävä aamusella.

Vittu minusta nähden lähdetään kaikki tästä Vesileppikseen aattoyöksi. 11,5 kilon kinkun kanssa.

Onneksi on kolme litraa punaviiniä. Hyvää joulua teille.

sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Pikkujoulujen järjestämisopas

Kylällä ei ole nykyään minkäänlaisia kihhauksia ja hirvipeijjaisetkin on pilattu pitämällä ne keskellä päivää, joten olen ollut suorastaan pakotettu keksimään jotain äksöniä satunnaisesti yhteisön elävöttämiseksi. Tällä kertaa kutsuviesteissä houkuttimina toimivat paahtopaisti, saunonta sekä jatkot Piiparisen karaokepisteellä. Voittamaton konsepti, jonka seurauksena kahdestakymmenestäviidestä kutsutusta viisi vastasivat olevansa tulossa.

No, otin kaikesta huolimatta viisi kiloa hirvenpaistia sulamaan. Tai no, okei. Paistit olivat odottaneet pakastamista ulkoeteisessä jo pari päivää sitten paloittelun ja vakumoinnin, mutta paljonhan ne lähemmäs kaksikin viikkoa lihoja raakakypsyttää. Ajattelin että kun tilanne oli torstaina se, niin ei siinä mittään tapahu jos oottaa vielä kaksi päivää. Eikä tapahtunutkaan.

Normaalit ihmiset valmistelevat juhliaan koristelemalla kämppää ja kaivamalla esille niitä vähän parempia kippoja ja kuppeja kattaukseen. Muaseuvvulla aloitetaan raivaamalla pois eteisestä mm. kolme pöydänjalkaa, repullinen eriparihanskoja, saunan vanha valaisin (remontti tehty muistaakseni vuonna 2014), 28 kpl tyhjiä kaljatölkkejä sekä ukkojen ideoimia peflettejä....


...sekä sankollinen paloittelusta jääneitä rutuksia:




Niin ja semmonen vinkki, että hienostuneet ulkotuliviritelmät ja pihavalaistukset ovat sou lääst siisön, ajanmukainen ja näyttävä rappusenvierussomiste on Postin omaisuutta oleva muovilaatikko, jossa mm. hirven selkärankaa.





Lihasta puheen ollen. Isän kanssa ollaan varsin voimakkaasti eri linjoilla paistin kypsyysasioissa. Minusta liha on hippeimmillään kun se on mediumia. Isän mielestä taas paisti on "iha ruakoo" ellei sitä ole paistettu rakenteeltaan ikkunat rikkovaksi. Kyllä se sentään vähän sitä söi, mutta varmasti mielessään laski perkeleitä ku on hyvät lihat pilalle laitettu.





Lopulta pilleisiin tuli sen verran porukkoo, että piti muutama metri lisäpöytää hilata tuvan puolelle. Pöytäjako profiloitui kuin itsestään niin, että illan absolutistilinjaa edustavat istuivat taaemmassa pöydässä ja ne muut tässä etummaisessa. Päätelkää siitä.





Karaokepisteelle siirryttiin hyvässä järjestyksessä ja osittain ihan raittiidenkin kuskien avustamana. Tunnelma lietsoitui taas ylimmilleen laulumutterissa. Vilkas mies koemakasi nukkumapaikan hyvissä ajoin alkuillasta...



...ja ennätti vielä ronkkimaan Piiparisen siitintä karaoke-esityksen aikana. Kappale ei kuitenkaan ollut Pieni ja hento ote.




Kaikki hyvä loppuu aikanaan, kuten esimerkiksi Lauaviina. Sen siivittämänä Piiparinen lopulta vietiin saunamökkiin keräämään energiaa. Lammasfarmarin kanssa söimme naulakon alla kylmiä nakkeja perunasalaatin kera ja ihailimme Piiparisen vahanukkekättä. Hyviä proteeseja kyllä tekköövät nykyään!





Kekkonen oli sitä mieltä ajassa 01:27, että juhlaväen on syytä luikkia koteihinsa, koska isäntä oli tosiaan jo sammunut ja emännällä oli seuraavana päivänä verikokeeseen meno.



Jos sinua vielä arveluttaa pikkujoulujen järjestäminen, ajattele kaikkia kerrannaisvaikutuksia! Nämäkin puolihuolimattomasti järjestetyt jamboreet johtivat siihen, että yksi pikkulapsi pääsi toisen luokse yökylään ihan ex-tempore (jee!) ja hevostilalla edellisenä aamuna paskan luontiin odottamattomasti joutunut emäntä sai sen kynttiläillallisen, jota oli isännältä korvaukseksi odottanut.



Ps. Synkin talviaika on meneillään. Muistakaa vitamiininlähteet!


torstai 30. marraskuuta 2017

Ajanhallintavinkkejä ja äidintuoksua

Aviomieheni kävi asioimassa paikallisessa palvelevassa rautakaupassa Vilkkaan miehen luona. Tämä kysyi miksi blogiin ei ole tullut päivityksiä. Aviomieheni tuumi että no nyt on ainakin tulossa!

Minullahan ei ole tapana kertoa yksityiselämän asioista blogissani.



Joo, olin tosiaan kertomassa teille, että olimme sopineet asioinnista kaapunnissa koko perheenä sillä tavalla, että minä menisin työasioille liittyvälle lounaalle kaapuntiin ja lounaan jälkeen ipana palautuisi minun hoteisiini loppupäiväksi. Oli määrä lähteä klo 10 ja lähtemisellä tässä kohtaa ymmärretään se, että istumme autossa viimeistään 10:01, jotta ennätämme lossiin ja aikataulu sallii yhden paskavaippapysähdyksen.

Aviomiehen oli määrä käydä hoitamassa pari raksahommaa ennen lähtöä. Ipanan herättyä perhepedistä eli minun päältäni usutin isännän vaipanvaihtoon. Molemmat palautuivat sitten sänkyyn takaisin ja lähdin keittämään aamupuuroa (lue: lämmittämään mikrossa valmispuuroa) ja aviomies jäi vielä nukkumaan. Puoli yhdeksän jälkeen se kampesi ylös ja kävi syyttämään minua siitä kun en herättänyt. Sanoin että jos sinä meet takaisin nukkumaan niin vitustako minun pitäis ymmärtää, ettet haluakaan nukkua ja että mulle kyllä riittää ihan tää yksi lapsi. Sitten siinä kello 10 maissa katselin ikkunasta ulos, että missähän se kaveri viipyy ja katselin kun alkoivat raksaukon kanssa mättää lautatavaraa traktorin peräkärriin.

Siinä vartin yli jorkki kampesi sitten sisälle ja sanoin että jos ei viiden minuutin sisällä olla autossa, myöhästyn tapaamisesta takuulla. Tilanne oli luonnollisesti minun vikani, koska minun olisi pitänyt lähteä pakkaseen hortoilemaan ja huutelemaan, että outtako mahtaneet hokasta että mitä kello on. Aviomies tuumasi kuin akat konsanaan, että en lähe kyllä teidän kanssa enää ikinä minnekään.

Olin että no eipä tuo meidän arkeen sitten vaikuta itse asiassa millään lailla.



Samassa muistin, että ipanan vankkurit olivat unohtuneet jyvänhakureissulla lammasfarmarin luokse, koska pöntöt piti saada takakonttiin mahtumaan. Ajettiin sitten niin aurinkoisen oloisina niitä hakemaan, että lammasfarmari laittoi perään pikaviestimellä kysymyksen että ollaanko kaikki hänelle suuttuneita.

Tämäkin konfliktitilanne hoidettiin samalla hyväksi havaitulla sapluunalla kuin muutkin riidat: ei puhuta asiasta ja unohdetaan tai "unohdetaan" se jollain aikataululla. Suosittelen lämpimästi muillekin.

Ai niin, sitten pitää jakaa taas pari käytännön vinkkiä vanhemmille, jotka neuvottomina ovat sen edessä, miten lasta pitää syöttää tai mitä sillä pitää olla päällä.

1) Muovinen lusikka on saatanasta, oikea lusikka se olla pitää

2) Metallinen lusikka tuhoaa hampaat, muovinen lusikka se olla pitää

3) Jos ipana nukkuu ilman sukkia, hänen varpaansa paleltuvat

4) Jos ipanalla on yöllä sukat, jalat hautuvat ja hikoavat liikaa


Ps. Isäni tyttöystävä tukee minua valinnassani 1) lähteä takaisin töihin tammikuussa ja 2) laittaa ipana lammasfarmarille hoitoon kevätkaudeksi. Hän osti minulle ja lammasfarmarille samanlaiset hajuvedet, jotta lammasfarmari voi tuoksua samalta kuin minä - kun lapseni itkee lohduttomasti ikäväänsä, äidin tuoksu saattaa hyvässä lykyssä lohduttaa.


sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Mamma-angstia ja sormiruokailua

Olinkin jo kerennyt unohtaa miten hyvin alkoholi auttaa vastoinkäymisissä. Pääni oli paisunut paisumistaan vitutuksesta jo useamman viikon ajan. Toisista johtuvista syistä, minähän olen itse virheetön. Olin jo vähän kerennyt odotellakin Facebookilta reagointia kohdennettujen kaupallisten tiedotteiden sisältöön googlettuani mm. vauvavuosi + ero. Nyt sitä on alkanut tulemaan, koska tänä iltana ensimmäisenä seinälle lävähti genitaalialueen ihoärsytykseen tehoavan voiteen mainos. Seuraavaksi tuli juoksukoulumainos naisen sixpack-kuvan kera sekä läjä pikavippimainoksia. Eroamista yleensä väistämättä seuraa uudelleen pariutumisen tarve, mikä taas edellyttää ehdottomasti mm. kainalokarvojen säännöllistä ajamista sekä kiinteytymistä ja muuta työlästä, joten on parempi pysyä parisuhteessa. Kuka ihme tuommoiseen urakkaan jaksaa enää tällä iällä lähteä. Kun on jo kuitenkin rupsahtanut.

Kävin siis tänään kaapunnissa ottamassa seitinohuet hyvän ystäväni kanssa.



Käytännössä pöhnään riitti yksi siideri ja yksi valkkari, koska pelikuntoni on tälläkin saralla täysin mennyttä. Pystyin olemaan pienen hetken niin, ettei minun tarvinnut huolehtia kuin itsestäni ja nousuhumalastani. Eivät ne alkoholistit ehkä niin väärässä olekaan.

Mikä se on sitten niin pantaa kiristänyt? Kyllähän minä tiesin tähän leikkiin ryhtyessäni, että aika pitkälti näissä talkoissa yksin on. Mutta en sitä arvannut miten rasittavaa se välillä on. Kyllähän se välillä mielessä käy, millaista elämä olisi elää ihmisen kanssa, jonka työt loppuvat neljältä ja töitä tehdään vain viitenä päivänä viikossa. Sitä voitaisiin vaikka käydä yhdessä kyläilemässä ja kaupassa, tai muuta perverssiä, ja lisäksi minulla olisi päivässä säännöllisesti pari tuntia omaa aikaa, jota ei tarvitsisi käyttää kusiroiskeiden poistamiseen vessanpöntöstä tai pyykkien viikkaamiseen.

Kun haluaa tehdä jotain, ihan mitä tahansa, vaikka heiluttaa moppia, niin on erikseen pyydettävä joltain apua että asian pystyy tekemään. Jos tämän kokoisessa kämpässä lähtee hetkeksi toiseen siipeen, ipana kerkeää sillä välin työntää antennin silmään, vetää antiikkistereot lattialle kasettipesästä kiskoen, tukehtua Pirkka-lehteen ja tippua portaista.

No sitten on tämä syöminen. Homma luisti kaikin puolin ihan hyvin. Koska vauva-asiat menevät siten, että jos joku asia joko toimii tai sen kanssa on oppinut elämään, on kaiken aika muuttua. Alkoi sellainen ralli, että ensin ei kelvannut maito ihan sama mitä teki ja sitten kun se alkoi taas kelvata, kaikki lusikalla syötettävä eväs olikin yhtäkkiä saatanasta. Piti äkkiä alkaa jotain makaronilaatikkoja ja kuhavuokia tehtailemaan, jotta sormiruokailu onnistuu. Hommassa on pohjimmiltaan kyse vain siitä, millä elintarvikkeilla haluaa lattiansa päällystää.



Mutta onneksi välillä sattuu jotain piristävääkin. Ukot ovat kehitelleet uuden pefletin toiseen eteiseen, johon saunan jälkeen mennään vilvoittelemaan.



Kyllä tää tästä.





keskiviikko 30. elokuuta 2017

Vuoden siivoojan katselukirja perheen pienimmille

Lastenkirjat antavat maailmasta sellaisen kuvan, ettei pieni ihmistaimi tiedä mitä on oikeasti luvassa. Luulen, että tästä syystä vauvat ja lapset nauravat paljon. Muutaman kuukauden mittaisen katselukirjaopasuran tehneenä henkilönä suunnittelin uudenlaisen ja huomattavasti mielenkiintoisempia yksityiskohtia ja keskustelun aiheita sisältävän teoksen.

Seuraavassa esittelen teille Ennen ja jälkeen -otokset mallinarratiivien kera.



Oi, kuinka kauniita auringonkukkia!



Oi, kuinka kauniita mitäsvittujanämäon! Opetellaan yhdessä: boheemi. Sano perässä. Boheemi.








No siinäpä vasta on topakka portti.



Katsopas, lapseni. Tässä näet artesaaniaidan, joka on vahvistettu maailman parhaalla ja kestävimmällä materiaalilla eli paalinarulla.





Kaunis valkoinen talo, ja katso miten kaunis veranta siinä on.



Tämä tässä on luonnonystävän koti. Kun maahan pudonnutta ikkunaa ei korjaa ja laita takaisin paikalleen, vinnille saa oivan pesimistilan erilaisille linnuille ja miksei lepakoillekin.






Onpa iloisen näköinen kisu.



Tässä on kisu, joka ilmein ja elein kertoo mielipiteensä emäntien metallinpaljastusurakasta.






Tässäpä on tosi hyvännäköinen ja elinvoimainen koira!



Tämä tässä on pieni ihme. Koiraa on pistänyt ampiainen tai kyy ja hauva sai vakavan allergisen reaktion. Toista kanssani, allergisen reaktion. Ja koiralta lähti kaulasta kaikki karvat pois ja kaula turposi jalkapallon kokoiseksi. Ja se on vieläkin elossa!





Tämä on lato. Mitähän siellä on sisällä, olisiko vaikka kuivaa heinää.


Kuvassa on suuri opetus. Näin käy, kun ei huolla rakennuksia. 






Onpas iloinen veikko ja katso miten ihania vihanneksia hänellä on laatikossa. Ne ovat varmasti tosi hyviä.



No nyt on tomaattisato onnistunut yli odotusten. Kuvassa näkyy ihan uusi jalostettu lajike - aurajuustokirsikkatomaatti.




Mitäs sanotte, laitetaanko teidänkin lapsellenne Vuoden siivoojan maatalousrealismikuvakirja tulemaan?