maanantai 12. marraskuuta 2012

Kahdeksan satunnaista asiaa itsestäni

Jennijee ilahdutti minua jälleen blogihaasteella. Ideana on kertoa kahdeksan täysin satunnaista asiaa itsestään. Haasteen noudattamiseen kuului myös muita vaiheita, kuten haasteen esittäjän kiittämistä ja toisten haastamista, päätin skipata nuo kohdat ja mennä suoraan asiaan.

1 Lapsuuden ihastukset
Mac. Nam.


Sitten tulee nolompi osuus. Olin ihastunut myös Jake Stylesiin (Koira haudattuna). Kahtokee nyt sitä!


2 Kutsumusammatti
Saimme ala-asteella kouluun tietokoneen. Siinä oli Paint. Piirsin sillä niin innokkaana etten malttanut mennä ees vessaan. Kusethan siinä tuli lopulta housuun.


3 Pehmeä puoli
Liikutun kyyneliin, kun TV:ssä näytetään kilpailun voittaneen urheilijan perhettä. Perhettä.
 

4 Julkkiskokemuksia
Olin rapujuhlissa mm. Hannu Kapasen ja Hjallis Harkimon kanssa yläasteikäisenä (vaikuttaa muuten hirmu perverssiltä asetelmalta). Hjallis kysyi haluanko fanituotteita. Sanoin että joo, jos ne on KalPan tuotteita. Eivät olleet enkä ottanut. Hannua nauratti.


5 Väkivalta
Ala-asteella yksi ikävä punahiuksinen pullea poika kiusasi veljeäni. Vedin kiusaajaa turpaan. Olen vieläkin sitä mieltä, että kyllä kannatti.


6 Kiirehtiminen
Perisyntini on kiirehtiminen ja hätäily. Lähdin kerran ruokakaupasta hirveällä hötäkällä, että ennätän linja-autoon. Huomasin että liukuovet alkoivat mennä kiinni ja päätin ennättää ulos ennen kuin ne sulkeutuvat. Lopputulos: pääni jäi ovien väliin ja muu ruumiini oli kaupan puolella. Kun kipu kävi sietämättömäksi, jouduin hellittämään otteeni kauppakasseista ja vääntämään liukuovet auki. En katsonut taakseni.


7 Hyönteiskammo
Olen ajanut kaksi kertaa polkupyörällä ojaan ötököiden takia. Ekan kerran jyrkässä mäessä kun (tiettävästi) koppakuoriainen takertui korvanlehteen ja toisen kerran tasamaalla kun kärpänen lensi silmääni. Kotona hämähäkkejä voi muuten torjua teippaamalla lattialistojen raot.


8 Hygienia
Lakanat on hyvä vaihtaa viikoittain, tyynyliinat jopa kaksi kertaa viikossa. Niinpä niin. Kuukauden, puolentoista vaihtoväli on hyvä. Moni on tätä paheksunut. Hetken päästä ovat sitten kuitenkin myöntäneet että heillä on asiat ihan samalla tavalla. The truth shall set you free!

7 kommenttia:

  1. Meinasi pissavahinko osua omaan nilkkaan. :D

    Kai lakanoita voi pestä höyrypesurilla? Tyynyliinasta vaan enimmät limat tsup höyrynä ilmaan.

    VastaaPoista
  2. Apua!!! Toi kiirehtiminen pirskautti pissat housuun! Ihan huippublogi!!!

    VastaaPoista
  3. Voi herrantähe, tuosta kiirehtimisosiosta tunnistin niin itseni. Aiheutti vakavaa itsekseen hihittämistä tämä kirjoitus...!
    Nimim. jätin kerran pääni taksin oven väliin ja silmälasit vääntyi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, koen itsekin olevani tehokas! Huomautan siis vielä, että tosiaan itse vedin sen taksin oven kiinni, jonka seurauksena pää jäi väliin. Ku ei aina ajatus ja raajojen toiminnot mee samaa vauhtia!

      Poista
  4. I wanted to thank you for this great read!! I certainly enjoyed every bit of it.

    I've got you bookmarked to check out new stuff you post…

    Feel free to surf to my blog post; door lock cylinder

    VastaaPoista
  5. There are currently 56 different champions in the game, from pirates to little girls carrying teddy bears
    and throwing fireballs, and new champions are added to the game about every month
    or so. The content containing keywords is a source to engage end user imagination.

    If they're really doing badly they probably won't be able to help you gank anyway.


    Also visit my webpage: picking up women

    VastaaPoista