sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Ihanaa, säilytystilaa!

Kun remontoimme luksusasuntoamme, teimme pienestä huoneesta yhdistetyn varaston ja vaatehuoneen. Minä kuvittelin, että tilassa säilytettäisiin siis meidän molempien tavaroita. Olin siinä vaiheessa ollut melkein kymmenen vuotta tässä parisuhteessa ja uskalsin toivoa, että tällä kertaa todella pidettäisiin kiinni siitä, mitä on sovittu.

Kissan vitut. Saan pitää matkalaukkuani ylähyllyllä ja siinä se. Avomieheni on kuorruttanut tilan omilla "harrastetavaroillaan". Ja sillä perkeleellä on kuulkaa harrastuksia! Lattiapintaa en ole nähnyt viittäkymmentä neliösenttiä enempää pariin vuoteen.


 
 
Remontin jälkeen avomieheni on lisännyt kekseliäitä säilytysratkaisuja, mm. työntömitan säilytyskotelo on kaikkein näppärintä ruuvata seinään kiinni (kts. tummansininen litteä loota keskellä seinää). Samoin lisähyllyjä on kätevä lisätä ympäriinsä. Luonnollisesti erikokoisia ja eri tasoon asennettuja sellaisia.

Avaan vaate/varastohuoneen oven ainoastaan, kun on pakko. Tällä viikolla sain taas ahdistuskohtauksen, kun pelkästään mietin mitä oven takana on. Menin ehdottamaan, että jos hakisin Classless Ohlsonilta erilaisia kannellisia säilytyslaatikoita ja lajiteltaisiin tavarat niihin, jotta saataisiin huone järjestettyä. Avomiehen naama meni välittömästi ruttuun ja minulle informoitiin äkäisellä äänellä: "mulla on siellä jo oma järjestys". Olinpa hölömö.

Tänään kävin tuijottamassa huonetta hiljaa parin minuutin ajan. Aloin tehdä listaa tavaralajeista, joita pitäisi laatikoita:

  • Kallot
  • Pöllön jalat
  • Teräaseet
  • Nahkat
  • Turkit
  • Epämääräiset nesteet
  • Tulentekovälineet
  • ...

Nyt tiedän miltä hobiteista tuntui Rautapihan porteilla.

9 kommenttia:

  1. Oletko ihan varma, että haluaisit omat luottobolerot ja muut kalleudet pöllön jalkojen joukkoon, vaikka sieltä sulle joku hyllyn kulma järjestyisikin?

    Voin kyllä suositella Clasun - tai Palle Runqvistin, kuten meillä sanotaan - laatikoita. Meidän lääkekaappi oli 3 vuotta ruskea paperipussi, josta ei ollut erityisen kätevää hädän hetkellä etsiä helpotusta. Noin vuosi sitten elämämme muuttui radikaalisti, kun sain lääkkeet läpinäkyvään laatikkoon. Panostin oikein ja ostin laatikkoon sellaisen yläosan, missä oli muutama lisälaari. Voi sitä organisoitumisen riemua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä olisin ihan valmis laittamaan esim. talvivaatteitani laatikoihin ja sijoittamaan ne tarvittaessa vaikka kallolaatikon viereen. Pöllönjalkalaatikon tunkisin kyllä viimeiseen nurkkaan. Hyvä että teillä onnistui tuo lääkekaappiprojekti, meidän taloudessa tosiaan suututaan, jos ehdotan jotain parempaan järjestykseen johtavaa.

      Poista
  2. Ei ole todellista :D Kyllä meilläkin roinaa piisaa, mutta kallot ja epämääräiset nesteet olen toistaiseksi saanut pidettyä poissa vaatehuoneesta (meillä siellä siis pidetään niitä vaatteita).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkein kaikilla avomiehen sukulaisilla on "rompahuone". Näyttää olevan meilläkin. Olisi pitänyt ymmärtää hyvissä ajoin, että käyttäytyminenkin on periytyvää.

      Poista
  3. PÖLLÖN JALAT!!!! *nauraa katketakseen ja katsoo omiaan*

    VastaaPoista
  4. Hahaa! Onpa tuttua :) Meilläkin mun puolella vaatehuonetta on vaatteet ja matkalaukku. Ukon hyllyissä vaatteet ja kaiken muotoisia pahvilaatikoita, nyssäköitä, kamera, vasara, tennismaila ym.

    VastaaPoista
  5. Löysin sun blogin tänään. Saattaa olla, että kirjotan tätä tietämättäni. Niin on samanlaista tekstiä kun mulla olis, jos kirjoittasin. Kiitos ja onnea :)

    VastaaPoista
  6. Kuulostaa niin tutulta... ja lohduttaa kummasti, etten ole ainoa, jolle käy aina just näin; ensin luvataan, että kun on hankittu uusi vitriini (kahden täysin toimivan hyllyn tilalle), niin siihen saa vielä enemmän kirjoja... ja sitten saan huomata, että siinä onkin jo kaikkea muuta (rakkaan mieheni) tavaraa, paitsi niitä kirjoja, joiden hyllyt on jo laitettu pois...

    VastaaPoista
  7. Hei, tuohan näytti aika siistiltä kokonaisuudelta. Mulla kun nuo työkalut tuppaavat makoilemaan pisin pöytiä niin tuossa kuvassahan ne olivat järjestyksessä.

    Terveisiä isännälle!

    Kiva ja kiitti hei!

    VastaaPoista