torstai 14. helmikuuta 2013

Ystävänpäivä. Pakkohan tästäkin on jotain sanoa.


Pienenä minulla oli kaksi ystävää, naapurin tytöt (matkaa järven yli puoli kilometriä, tietä pitkin kaksi kilometriä). Ala-asteen myötä ystäviä alkoi tulla enemmän, kunnes yksi 10-vuotias noita-akka keksi alkaa kiusata minua. Sen jälkeen olin muiden ystävä silloin kun niitä sattui huvittamaan. Mutta ei se mitään. Minusta oli kuitenkin paljon hyötyä silloin kun piti puhua arkaluontoisista asioista, minähän en niistä eteenpäin kertonut. Minun kanssa pystyi juttelemaan esimerkiksi siitä, kun kainaloon oli ilmestynyt kolme karvaa.

Sitten koitti yläaste. Itsetuntohan siinä meni. Tajusin viimeistään silloin että en ollut suosittu. Ajattelin tarkkailla tilannetta hiljaa sivusta ja sitten vasta osallistua toimintaan. Jäin tarkkailemaan tilannetta koko vuodeksi. Seiskaluokalla sain kyllä yhden uuden kaverin. Kävin hänen kanssaan uimahallissa. Seuraavana päivänä kuulin että olin näyttänyt hylkeeltä uidessani. Painoin silloin ehkä 45 kiloa, aika hylje tosiaan. Ja hörökorvatkin minulle oli yön aikana ilmestyneet. Vähätkin mahdollisuudet kammeta itseään ylös suosion portailla olivat siis menneet. Minua haukuttiin myös monsteriksi ja laudaksi. (Näkisittepä ryntääni nyt, sosiaalipummit!)

Näinä hurmaavina aikoina tutustuin nykyisiin pitkäaikaisimpiin ystäviini. Tämä tapahtui kasiluokalla. Kaksi kaverusta erotettiin häiriköinnin takia luokan molempiin ääripäihin ja satuin istumaan toisen näistä takana. Kutsutaan häntä vaikka Blondiksi. Sillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin alkaa jutella kanssani. Jossain vaiheessa myös sen kaveria, Brunettea, alkoi seurani kiinnostaa. Blondin isosisko muistutti kyllä aina tasaisin väliajoin siitä, että minua inhottiin. Jos juttelin puhelimessa Blondin kanssa, Blondin sisko huuteli taustalla että et kai sinä sen idiootin kanssa oikeesti puhu. Semmoista.

Kasiluokalla tutustuin myös Laiheliiniin, joka oli silloin aika helvetin äkäinen ihminen. Muistan leikelleeni suutuspäissäni häneltä saadun tarramuotoisen kaverikuvan kappaleiksi. Liimasin palaset päiväkirjaani ja kirjoitin päälle punaisella tussilla sanan paskapää. Tuli hyvä mieli. Laiheliinin kanssa löysin yhteisen sävelen vasta muutama vuosi sitten. En enää muista mistä tämä lähti, mutta yhtäkkiä huomattiin että mehän tullaan toimeen.

Onkohan tässä nyt joku opetus. Se vois olla vaikka, että älä tuhlaa aikaasi kusipäihin. Ne voivat vain äärimmäisissä poikkeustapauksissa kehittyä mukaviksi ihmisiksi, joten älä laske sen varaan. Jos joku erehtyy hengailemaan kanssasi, arvosta sitä. Niin ja tiedoksi teini-ikäisille miespuolisille mulkuille, että laudoista tytöistä voi tulla isona mehevämunkkisia naisia.
 

13 kommenttia:

  1. Ei muutaku munkit esii ja pöydälle. Hörpitään kahvit. ;DDD

    Eihän kiusaaminen ja epäsuosio oo koskaan mukavaa. Elontiellä on kummiskii vaikka minkälaista hidastetta, estettä ja hankaluutta siinä kulkuu haittaamassa. Mitäs näistä, paskapäistä.

    Paras kohta mielestäin oli: . (Näkisittepä ryntääni nyt, sosiaalipummit!) Mielellään varmaan... :)

    VastaaPoista
  2. Minuakin yläasteella haukuttiin laudaksi. Luulin, että olin päässyt nimityksestä pysyvästi eroon, kunnes lähes kymmenen vuotta myöhemmin eräs työkaveri käyttää minusta kyseistä nimikettä ryhmäpikaviestissä.

    t. Lauta

    VastaaPoista
  3. Mahtimunkeille pienet:D t: ex rusina, kiusattu, nykyinen Pamela

    VastaaPoista
  4. Löysit just oikeat sanat sille, mikä itsekin olin ala- ja yläasteen ajan. Toinen vaihtoehto tai se, jonka luo tultiin vain silloin, kun tarvittiin jotain.
    Ja tietenkin se lauta.
    Päälle parikymppisenä tuli muuten yksi pahimmista miespuolisista kiusaajista baarissa iskemään - sai kuulla parit ja muutamat totuudet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Hei muistatsä mut? Joo mä oon se joka haukkui sua monta vuotta! Nyt mä oisin susta kiinnostunut, joten alapa osoittaa kiitollisuutta ja anna vähän pillua."

      Poista
    2. Sai niin lujaa verbaalisesti turpaansa, että luikki hyvin nopeasti takavasemmalle sen jälkeen.

      Poista
  5. Kun mainittiin kusipäät niin pakko lykätä tähän lainaus Anna-Leena Härkösen yhestä kolumnista:

    "Ikääntymisen yksi monista hyvistä puolista on se, että oppii yhä helpommin erottamaan ihmiset, joitten kanssa ei kannata olla missään tekemisissä. Nimitän ilmiötä kusipäätutkaksi."

    Kusipäätutka on syytä pitää hyvässä terässä, ni ei tuu tuhlattua aikaa sellasiin ihmisiin. On parempaaki tekemistä, niiku vaikka seinään tuijottelu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lainauksen perusteella päättelen olevani melkein yhtä pätevä kirjailija kuin Anna-Leena Härkönen. Kiitos Patzy, you made my day :)

      Poista
  6. Mä olin yläasteella niitä tyttöjä, jolle kasvoi ensimmäisenä rinnat tyyliin yhdessä yössä. Jos asuisin jenkeissä, olisin käynyt koko aikuisikäni terapiassa, niin paljon sain etumuksestani kuulla koko yläasteen ajan luokkani pojilta. Kasvoihan ne tissit muillekin, mutta ei siihen enää kiinitetty huomioita.

    Lukiossa keksin litistävät rintaliivit, ei siis mitkään minimizerit vaan ihan litistävät, joita käytinkin sen jälkeen vuosia. Kerran avauduin asiasta silloiselleni poikaystävälle, joka meinasi kuolla nauruun. Hän kysyi, että olinko tosissani, että pidinkö minä rintojani oikeasti isoina. Kiitos tälle exälle, hänen kommenttinsa jälkeen ryhdyin rakentaman ryhtiä uudelleen.

    Joitain vuosia sitten tapasin laivalla yhden näistä kiusaajaurpoista. Kaveri oli hieman ottanut ja rupesi sönköttämään jotain, että on pahoillaan kun silloin yläasteella nimitteli hinkiksi (hehe :D ) Näkee kuulemma painajaisia siitä. Olin vain siihen, että hyvä, niin kuule pitääkin nähdä ja tein lähtöä. No, kaveri huuteli perääni, että jos haluat joskus lähteä treffeille, niin tiedät nimen, numeron saat selville sille. Olin ihan että just joo.

    t. Ihan normitissinen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei "ihan normitissinen", tuli hyvä mieli sinunkin puolesta - tarinalla oli onnellinen ja vahingoniloinen loppu :D

      Poista
  7. Muutaman päivän takaiseen postaukseen viitaten:

    http://johannatukiainen.seiska.fi/2013/02/13/yleiso-oli-suorastaan-hysteerinen-keikkakiertueellamme/

    VastaaPoista
  8. Mulla taas oma äiti on aina muistanu muistuttaa, että mun rinnat on pienet. Luultavasti sen takia, kun ne ei oo riipparit niinkun sillä ja siskolla.
    Onneks oon niin jästipää etten ota hullun puheista traumoja :) Kerrankin eukko oikein väitteli, että C-kupin on mahduttava mulle, koska mahtuu hänellekkin, vaikka ei mahtunu. Oli ne C:t pienet mutsillekkin, mutta sillä on varmaan jotain ongelmia...

    VastaaPoista