torstai 14. elokuuta 2014

Syödään Suomi nousuun

Ruoan ystävän näkökulmasta ilahduttava kriisi on menossa. Laittakaapas muutkin jakoon parhaat reseptinne, joissa käytetään suomalaisia maitotaloustuotteita. Mielellään helppoja ja nopeita reseptejä, kärsivällisyystasoni huomioiden.

Tässä on minun kontribuutioni asiaan. Parasta tässä reseptissä on, ettei tarvita sähkövatkainta. Vaikeinta taas se, ettei millään malttaisi antaa tuotoksen jäähtyä tarpeeksi ennen kiinni iskemistä.

Jogurttinen marjapiirakka

Pohja:
1 dl sokeria
2,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl kaura- tai ruiskeseitä
1 tl leivinjauhetta
1 muna
1 dl sulatettua tai juoksevaa margariinia tai öljyä
1 dl vaniljajogurttia

Päälle:
n. 3 dl marjoja (esim. mustikka-vadelmaseos)

Pinnalle:
0,75 dl sokeria
1 muna
2 dl vaniljajogurttia
1 tl vaniljasokeria

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon muna, haalea rasvasula ja vaniljajogurtti. Sekoita vain sen verran, että aineet tasoittuvat.

Levitä taikina voideltuun piirakkavuokaan (halkaisija 24 - 26 cm). Ripottele taikinan pinnalle jäiset marjat.

Sekoita sokeri, muna, vaniljajogurtti ja vaniljasokeri keskenään ja kaada ohuena nauhana marjojen päälle. Paista 200 asteessa uunin alimmalla ritilätasolla 30-35 minuuttia.

ps. Muutkin jogurttimaut käyvät, mutta tuo vaniljaversio on kyllä aikas toimiva.




6 kommenttia:

  1. Sipulimaito. Laitetaan kuppiin suomalaista maitoa, suolaa ja kevätsipulia. Keitetään n.2kg uusia pottuja per henkilö ( ettei vaan lopu kesken ). Lautaselle tilsitään perunat, lisätään nyrkin kokoinen nokare voita ja päälle sipulimaitoa. On herkkua! Tämä resepti on nykyään Seppätuvan keittiöstä :) -K-

    VastaaPoista
  2. Yhteen pellilliseen pannukakkua saa menemään 8dl maitoa ja 50g voita. Heleppoo ja hyvvee. Muut raaka-aineet: 4dl vehnäjauhoja, 1dl sokeria, 2 kananmunaa, 1tl suolaa. Halutessaan voi lisätä myös 1tl leivinjauhetta ja vaniljasokeria. Kaikki vaan kippoon, sekotetaan ja paistetaan 200 asteessa noin puoli tuntia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on aivan sama ohje ja superherkullista pannaria tulee. Leivinjauhe ja vaniljasokeri ehdottomasti mukaan!

      Poista
    2. Peruspullat ja letutkin syövät maitoa ja rasvaa ihan mukavasti :)
      Sitten on tietty nämä rahkaiset marja/raparperipiirakat, ja jos haluaa kevyemmin syödä paljon maitotuotetta niin sitten voipi aamu- ja iltapalaksi vetää perusproteiinihöttöä eli maustamatonta pehmeää maitorahkaa + mustikkakeittoa. Tai tehdä perus marjat+rahka+kermavaahtosekoituksen jälkkäriksi.

      Jos makeanhammasta kolottaa, niin kinuski ja toffeet ovat hyvä vaihtoehto!

      PERUSKINUSKI:
      2dl kuohukermaa tai ruokakermaa (15%)
      1,5dl fariinisokeria
      2tl vaniljasokeria
      0,5tl suolaa
      25g voita

      Keitä kermaa ja fariinisokeria (ja suolaa), kunnes sakenee. Lisää voi ja mausta vaniljasokerilla. Nauti esim. jäätelön ja marjojen kanssa.

      TOFFEE
      2 dl kuohukermaa
      2 dl sokeria
      2 rkl siirappia
      25 g voita
      2 tl vaniljasokeria

      Sulata sokeri ja voi ja anna ruskia hiukan. Lisää kerma ja keitä kaikkia muita aineksia paitsi vaniljasokeria, kunnes seos paksunee ja muuttuu toffeemaiseksi. Lisää viimeisenä vaniljasokeri, sekoita hyvin ja kaada johonkin laakeaan astiaan hyytymään. Kun seos on hyytynyt, leikkaa palasiksi ja nauti. Voi maustaa myös esim. inkiväärillä ja kanelilla.

      Poista
  3. Olen jo vuosia yrittänyt kantaa korttani kekoon suosimalla suomalaista. Tähän haasteeseen tuli äkkiseltään mieleen myöskin makea piirakka, jonka täytteeksi voi vaihdella marjoja tai vaikka raparpetria sen mukaan mitä metsästä ja/tai pihan puskista sattuu löytymään. Nyt kun syksy tekee tuloaan ja omenat alkavat kypsyä puissa, niin laitan tähän omenaisen version.

    HUOM: Omput pakastan sellaisenaan lohkomalla pusseihin, josta ne voi kaataa suoraan piiraan päälle, samoin kuin jäiset marjat.
    HUOM 2: Jauhot ja kaurahiutaleet hankin Malmgårdin kartanolta Etelä-Suomesta, josta ne saa täysin luomusti kasvatettuna.
    HUOM 3: rasva ja sokerikin ovat kotimaisia

    OMENAPIIRAKKA

    Pohja:
    75 g leivontamargariinia
    1 dl kaurahiutaleita
    2 dl vehnäjauhoja
    1/2 dl hienoa sokeria

    Täyte
    75 g margariinia
    1 dl sokeria
    2 rkl vehnäjauhoja
    3 dl kevytkermaa (SUOMALAISTA!)
    3-4 omenaa viipaleina/lohkoina/kuutioina
    (kanelia)

    Sulata rasva kattilassa (miel. teflon), sekoita joukkoon kaurahiutaleet, jauhot ja sokeri. Painele vuoan (halkaisija 24cm) pohjalle. Jos sinulla on isompi vuoka, lisää materiaalia, niin saat isomman pohjan. Levitä omenat pohjalle. Halutessasi ja maun lisäämiseksi voit ripotella päälle kanelia.
    Täyte on kuin paksu vaniljakastike, sulata sitä varten kattilassa (sama kuin ed. > ei tule tiskiä) rasva, lisää sokeri ja jauhot ja sekoita tasaiseksi. Jauhot näyttävät ensin jäävän kokkareiksi, mutta kyllä se tasoittuu, kun sekoitat tarpeeksi. Lisää kerma vähitellen koko ajan sekoittaen, kypsennä hetki (noin pari min.). Suosittelen sekoittamista pohjaa myöten koko ajan, kerma palaa helposti pohjaan. Koska kerma myydään 2 desin tetroissa, laitan soosiin molemmat purkit ja lisään ohjeeseen hieman rasvaa ja jauhoja, sokeria ei tarvii lisätä. Jauhojen määrällä voi säädellä soosin paksuutta, huomaat, kun teet usemman piirakan.
    Kaada paksu soosi omenalohkojen päälle ja työnnä piiras 200 asteiseen uuniin paistumaan noin puoleksi tunniksi. Riippuen uunstasi, voi 25 min. riittää, joten suosittelen tarkkailua.
    Alkup. ohjeessa (jostain lehdestä) omppujen alle levitetään pähkinärouhetta ja kastikkeen päälle mantelilastuja, mutta jos haluat boikotoida ulkolaisia materiaaleja tai olet allerginen, jätä ne pois.
    Tämä on todella helppo ohje, kun riittää ainesten sekoittelu puulastalla. Parhaimmillaan piirakka on jäähdyttyään ja erityisesti seuraavana päivänä jääkapista otettuna (jos sitä enää riittää jääkaappiin laitettavaksi). Tämä piiras saa aina kehuja, oli täytteenä sitten omput tai marjat.
    Jos haluat päästä vielä HELPOMMALLA, käytä pakastealtaasta saatavia valmiita piirakkapohjia.

    EI KUN HERKUTTELEMAAN!

    VastaaPoista
  4. Pakko lisätä tänne kinkkupiirakan resepti, johon ainakin noita suomalaisia maitotuotteita saa uppoamaan ihan kivasti. Pohja on muistaakseni jostain valion reseptistä, mutta en nyt tähän hätään jaksanut etsiä, josko olisin linkkiä löytänyt, mutta toimii sekä suolaisissa että makeissa piirakoissa sokerilla höystettynä.

    Pohja: ½ purkkia maitorahkaa (~125 g)
    125 g voita
    2 dl vehnäjauhoja
    1 tl leivinjauhetta
    1 tl suolaa (voi jättää poiskin jos ei suolan perään ole)
    Sekoita rahka ja voi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja kippaa rahka-voi-seoksen joukkoon. Voitele vuoka (28 cm halkaisijaltaan olevaa vuokaa käytän itse) ja painele taikina vuokaan. Taikina on aika löysää, joten kannattaa vähän jauhoja käyttää apuna. Sitten lisätään täytteeksi kinkkua (kannattaa ostaa jotain oikeaa kinkkua eikä mitään teurasjätettä jos suinkin budjetti sallii), paprikaa, purjoa ja juustoraastetta reippaasti tai mitä ikinä piirakkaan nyt haluaa laittaa ja mausteeksi vähän mustapippuria ja persiljaa (jos tykkää). Ja sitten päälle munamaitokerma, johon tulee 2dl ruokakermaa, 1 dl maitoa (ei kurria), 3 kananmunaa ja vähän paprikajauhetta. Paistellaan uunissa 200 asteessa joku 40 minuuttia, vähän uunista riippuen.

    VastaaPoista