sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Tyttöystäviä, oksennuksia ja vuotoja

Ymmärsin hiljaisuuteni herättäneen syvää ja vilpitöntä huolestuneisuutta lukijakuntani keskuudessa (lue: kaksi kommenttia). Nyt on nopeasti reagoitava ja täräytettävä tiskiin viime kuukauden keskeiset tapahtumat. Hiljaisuus on johtunut kaikesta työnpaskasta mitä on pitänyt tehdä.

1 Isällä on tyttöystävä

Ja nyt siitä uskaltaa jo varmaan rollia. Kaikki alkoi vapun alla. Olimme edeltävänä iltana käyneet pohjoissavolaisen tunneperäiseen ilmaisuun kyvyttömän tuppisuuperheen mittakaavalla merkittävän keskustelun tiineydestäni:

Minä: Meille on tulossa tämmönen. *näyttää ultrakuvaa*
Isä: No jo oli aikakin!
Minä: Joo...

Tämän avautumisen seurauksena isä uskaltautui puolestaan kertomaan minulle seuraavana aamuna uutisensa. Olin lähdössä töihin ja isä oli olohuoneessa aamuteeveen katselussa. Oli selvästi vaivautunut. Arvelin että pitäisi saada kakaista ulos esimerkiksi että tuotko kaupasta kahvia. Kysyin että onko sulla jotain asiantynkää.

Isä: Onko teillä vappuna minkälaista.
Minä: No ei ihmeempiä, päivällä on töitä mutta illaks ei taija olla mittään.
Isä: Tulisitteko mökille illalla saunaan.
Minä: Joo mikä ettei.
---
Isä: Sinne ois tulossa yks vieras.
Minä: Aijaa! Kukas on tulossa?
---
Isä: *katselee kattoa* Yks Leena.
Minä: Jahas, kukas se semmonen Leena on?
Isä: Se on vaan yks.
Minä: Okei.

Nyt tiedän suunnilleen miltä teini-ikäisen lapsen kanssa asuminen tuntuu. Isä häviää perjantaina iltapäivästä ja tulloo pihhaan sunnuntaina illankähmässä. Päiväpeitteenkin on ostanut! Ja väittää ettei oo vakavaa.


2 Työyhteisön tuki

Turpoavaa pakkiani on muistettu työyhteisössä eri tavoin. Oli firman bileet elokuun lopussa. Olisin osannut järjestää nekin juhlat paremmin, mutta ei mennä siihen. Raskaana oleva kollega on monin tavoin kullanarvoinen. Esimerkiksi kun 15-henkiseltä monikansalliselta miesporukalta loppuu yllättäen hotellin saunassa suomalainen valkoviini, on aivan selvää keneen tilanteessa tukeudutaan.

Esimies: Moi!
Minä: No terve. Mitteepä laitetaan?
Esimies: Meitä on täällä saunassa viistoista. Siis sun ei tarvii missään tapauksessa suostua, mutta meiltä loppu kossu. Ei oo pakko mutta voisitko hakea Alkosta pari pulloa.
Minä: Se vuan järjestyy, kyseessä on kuitenkin hätätilanne. Tee niin kuin toivoisit itsellesi tehtävän, käännä toinen poski ja sitä rataa.


Alkon kassalla on kyllä pakko selitellä ettei nää siis mulle tuu. Tiedä mitkä verikoirat ja sossuntädit ois kohta perässä.


Saunan ja kirkkaiden tuloksena päästiin tiivistelmään firman miesten illasta: espanjalainen tilaa viinat, intialainen oksentaa, ruotsalainen pilkkii ja suomalainen itkee. Aika säälittävää, että 7 kk raskaana oleva on baarissa pisimpään. Tai olen vaan kovempi tyyppi. Huolehdin kolme viimeistä sälliä hotelleihinsa ja koteihinsa, koska olen myös siten niin hyvä ihminen.

Monikansallisessa työyhteisössä piilee suurta rikkautta ja usein jotain muutakin, mutta ei mennä siihenkään. Pyörähdin länsinaapurissa heittämässä hyvästejä hetki sitten. Siellä oli huomaavaista sakkia. Ukot olivat että miten oot voinut, toin sulle hedelmiä, otatko kahvia, hei anna mä siirrän sen tuolin, näytätpä hyvältä ja sitä rataa. Suomessa kysellään että eikös pitäisi käyttää tuota tavarahissiä. Oiva huumori on myös upean ajankohtaista. Meitä oli porukka lähdössä asiakkaalle yhdellä pirssillä ja porukkaa oli otettava kyytiin useammasta sijainnista. Kysäisin että mitenkäs myö kuletaan sinne huomenna. Pitäis varmaan tiedustella Särkänniemestä miten niitä suuria nisäkkäitä siirrellään, kuului vastaus.


3 Harrasteet ja ihmissuhteet

Hommasin lammasfarmarille yllätyksenä talven puut eli 12 mottia koivuhalkoa. Mitoitus sattui juuri nussakasti kohdilleen.



Ei tarvinne selittää tarkemmin.


Minulle on kehkeytynyt huoli sosiaalisen elämäni tilasta neloskvartaalilla ja siitä eteenpäin. Olen ollut suorastaan epäilyttävän aktiivinen ystävieni suuntaan, jotta eivät unohtaisi minua. Ahdistaa että mitäs perkelettä teen kun työt kahden viikon päästä pitäisi lopettaa. Samoin kontakteja kyläläisten välillä tulee vaalia. Käytiin eilen naapurin karaokepisteellä. Idea syntyi kun sitä ennen olin ystäväni ja aviomiehen siskon kanssa viettänyt laatuaikaa eli avasimme pari viikkoa sitten matkahuollon palvelupisteestä noutamani äitiyspakkauksen. Keskustelimme tunteista ja rintatulehduksesta. Kokosimme rintapumpun. Arvelin että nyt olisi syytä ajaa illanviettoon järven toiselle puolelle. Niin tehtiin.

Karaokeiltoihin on liittynyt aina yllätyksellisiä tapahtumia. Tämäkään kerta ei luonut poikkeusta. Lähdin tykittämään omalla autolla edellä ja ystävät painattivat perässä omalla ajoneuvollaan. Jossain kohtaa havaitsin että ei näy takanatulijoita ja kohta puhelin soi. Ajettiin takaisin todistamaan öljyvuotoa. "Akkojen autostani" löytyi kaikki tarvittava hinausvälineistö ja saatiin kiulu kiskottua viereiselle pellolle odottamaan päivää parempaa.

Mikä tilanteessa neuvoksi? Turha sitä on iltaa pilata yhden tällin takia. Pikainen soitto kotiin avopuolisolle että näin kävi ja eiku suorinta tietä karaokepisteelle.




Repertuaariimme kuuluivat autoiluaiheiset klassikot kuten Teuvo maanteiden kuningas ja Bensaa suonissa.

Näissäkin bileissä olin palkintokorokkeella turnauskestävyydessä.

Nauti raskaudesta!


12 kommenttia:

  1. Huh, kaikki kuulostaa olevan "normaalisti" ainakin vuoden siivoojan mittapuulla. Oli kyllä äärimmäisen epäilyttävä kuukauden hiljaisuus!!
    Tavarahissi...xD

    VastaaPoista
  2. Oli niin surkee kommentti tulossa että ihan vapaaehtosesti deletoin sen, ettei raskaana olevan kaunottaren tartte. :)
    Vointeja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt kyllä pittää kertoo mikä se kommentti ois ollunna! Varmasti tasokas :)

      Poista
  3. Uskollinen lukijasi on ollut täällä ihmeissään, kun ei mitään kuulu. Hyvä, että kaikki on kunnossa ja taattua tavaraa tiedossa jatkossakin!
    Penni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikäpä sitä pahan tappais. Matka jatkuu, kiva ku oot mukana!

      Poista
  4. Ihan normisettiä. Mukavaa loppuodotusta.

    VastaaPoista
  5. Ihanaa lukea sun tekstiä, ja sujuvaa odotusta and beyond!

    VastaaPoista
  6. Niin, siis tilasitko halkoja vai häiriöhalkoja? Häiriöhaloilla voidaan poistaa ongelma. Häiriöhalko tunnetaan myös astalona.

    VastaaPoista
  7. Tuommonen/vast. http://www.lakeudenkone.fi/tuotteet.html?id=128/490 + sähkösaha kiinni, niin alkavat mahtua pesään (jopa ihan itte ylipitkiksi sahatut) kaikkein vähimmällä vaivalla. Been there, done that, didn't get the t-shirt... ;)

    VastaaPoista